AIKA LKV – yli 30 vuoden kokemus kiinteistönvälityksestä
Asunnon myynti on usein yksi elämän suurimmista taloudellisista päätöksistä. Siksi on tärkeää valita kumppani, johon…
Saat maksuttoman hinta-arvion, myynti- ja markkinointisuunnitelman sekä tarjouksen välitystyöstä – suoraan kotonasi. Käynti ei sido sinua mihinkään. Saat rauhassa päättää, miten etenet.
Aika LKV on pitkään alalla toiminut kiinteistönvälitystoimisto Oulussa. Olemme monelle oululaiselle tuttu ja luotettava kumppani asuntokaupan ja välittämisen ammattilaisina. Autamme asiakkaitamme asuntojen myynnissä ja ostamisessa, vuokrauksessa sekä kiinteistöjen ja asuntojen arviointipalveluissa. Toimintamme perustuu vahvaan paikallistuntemukseen, pitkään kokemukseen sekä LKV-osaamiseen. Meille tärkeintä on, että asiakkaamme saavat selkeää, läpinäkyvää ja henkilökohtaista palvelua jokaisessa elämänvaiheessa.
Kuten on todistettu, että välittäjän valinnalla on merkittävä vaikutus toteutuvaan kauppahintaan. Asunnon myynti Oulussa edellyttää asiantuntevaa hinnoittelua, aktiivista myyntityötä, laadukasta markkinointia ja vahvaa paikallistuntemusta.
AiKA myydä
Asunnon ostaminen Oulussa vaatii huolellista valmistautumista ja ajantasaista markkinatuntemusta. Aika LKV tarjoaa ostajalle asiantuntevaa tukea koko asuntokaupan ajan sekä mahdollisuuden ostotoimeksiantoon, jonka avulla etsimme sopivaa kohdetta myös hiljaisesta myynnistä.
AiKA muuttaa uuteen kotiin
Asunnon vuokraus Oulussa edellyttää huolellista vuokralaisvalintaa, ajantasaista markkinatuntemusta ja selkeitä sopimuksia. Aika LKV tarjoaa vuokranantajille luotettavat ja sujuvat vuokrauspalvelut, joissa koko prosessi hoidetaan ammattimaisesti alusta loppuun. Huolehdimme vuokralaisen hausta ja valinnasta, luottotietojen tarkistamisesta, vuokrasopimusten laatimisesta sekä vuokrasuhteen käynnistämisestä. Tarvittaessa tarjoamme myös vuokrasuhteen aikaista hallinnointia ja neuvontaa.
Uusi AiKA vuokraukselle
Aika LKV tarjoaa asiantuntevaa kiinteistöjen ja asuntojen arviointia Oulun alueella. Laadimme luotettavat arviokirjat ja hinta-arviot muun muassa perunkirjoituksia, osituksia, ulosottoa sekä pankkia varten. Arviointi perustuu ajantasaiseen markkinatietoon, vertailukauppoihin ja pitkään kokemukseen kiinteistöalalta. Kauttamme saat myös asiantuntevaa apua omiin itse sopimiisi asunto- ja kiinteistökauppoihin, kuten kauppakirjojen tarkistamiseen ja asiakirjojen laatimiseen.
Lue lisää
Aika LKV tarjoaa asiantuntevaa kiinteistöjen ja asuntojen arviointia Oulun alueella. Laadimme luotettavat arviokirjat ja hinta-arviot muun muassa perunkirjoituksia, osituksia, ulosottoa sekä pankkia varten. Arviointi perustuu ajantasaiseen markkinatietoon, vertailukauppoihin ja pitkään kokemukseen kiinteistöalalta. Kauttamme saat myös asiantuntevaa apua omiin itse sopimiisi asunto- ja kiinteistökauppoihin, kuten kauppakirjojen tarkistamiseen ja asiakirjojen laatimiseen.
Lue lisää
Kiinteistön luovutus edellyttää kaupanvahvistajan vahvistamaa luovutuskirjaa. Aika LKV toimii puolueettomana kaupanvahvistajana Oulun alueella ja huolehtii kiinteistökaupan vahvistamisesta voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
Lue lisää
Takana ammattimaista asuntokauppaa, uusia sekä käytettyjä asuntoja tuhansia vuokra-asuntoja sekä onnellisia muuttajia.
yli 7000 Asuntokauppaa
yli 5000 Vuokrausta
Yli 10 000 Esittelyä
Halusin erilaisuutta, halusin vapautta, halusin tarjota asiakkaille hyvää paikallista palvelua ja tässä se on uusi AiKA LKV. Paikallista vahvaa oululaista osaamista, laadukasta välittämistä, yksityinen sekä riippumaton. Paikallinen vahva ammattilainen. Kodinvaihdon uusi AiKA! ja olen tästä ylpeä.
-Riitta
Tavoitteenamme on onnistunut kodinvaihto, on sitten kyseessä myynti, osto tai vuokraus.
Olemme ylpeitä ammattitaidostamme ja haluamme tuoda tämän palvelun myös sinun saataville. Kaiken tämän takaa loistava tiimi.
Jokainen asuntokauppa ja vuokraus saa koko tiimin ammattitaidon käyttöönsä. Tällä tavoin varmistamme, että asiakkaamme saavat aina hyvää palvelua ja tehokkaan myyntitiimin.
Teemme kauppaa perinteisellä kauppatavalla sekä tarjouskaupalla. Voimme myös haasteellisissa kohteissa käyttää huutokauppaa.
Panostamme kohteiden visuaaliseen markkinointiin, teksteihin sekä siihen, että kaikissa asioissa noudatamme hyvää välitystapaa.
Laadimme myös kauppakirjat ammattitaidolla ottaen huomioon sekä myyjän ja ostajan edut.
Asunnon myynti on usein yksi elämän suurimmista taloudellisista päätöksistä. Siksi on tärkeää valita kumppani, johon…
Miksi kevät ja kesä ovat parasta myyntiaikaa? Asuntokauppa elää vuodenkierron mukana, ja vuodenajalla on suuri…
Oulun asuntomarkkinat ovat alkuvuodesta 2025 näyttäneet selkeitä merkkejä muutoksesta. Vaikka kauppamäärät ovat kääntyneet nousuun, hinnat…