Vain jälkeenpäin voi nähdä, koska oli oikea hetki

02/2025

Asuntomarkkinat ovat olleet voimakkaassa murroksessa kuluneiden vuosien aikana. Pandemian aiheuttama ylikysyntä, korkotason äkillinen nousu ja siitä seurannut rakentamisen hiljentyminen ovat kaikki osaltaan vaikuttaneet Suomen ja Oulun seudun asuntomarkkinan kehitykseen. Olemme tilanteessa, jossa fakta on se, että:

  • Asuntojen hinnat verrattuna reaaliansioihin ovat historiallisen alhaisella tasolla
  • Suomessa asuntojen hinnat ovat laskeneet lähes 3 %, kun muissa Euroalueen maissa ne ovat nousseet inflaation myötä lähes 5 %
  • Uusia rakennusaloituksia on noin yksi kolmasosa verrattuna huippuvuosiin
  • Suomen väkiluku on kasvanut eniten vuodessa sitten 50-luvun

Nämä kaikki asiat yhdessä johtavat Valtiovarainministeriön ennusteen mukaisesti asuntokaupan kiihtymiseen ja hintojen asteittaiseen nousuun, erityisesti kasvukeskuksissa, kuten Oulussa. Erityispiirteen markkinoille on tuonut se, että haluttujen perheasuntojen osalta kysyntä on ylittänyt tarjonnan korkojen lähdettyä jälleen laskuun.

Onko nyt siis oikea aika?

Kaikki ennusteet ja tilastot puoltavat sitä, että asuntomarkkinoiden pohja on jo nähty ja elpyminen voi olla hyvinkin nopeaa. Asuntojen hintojen nousu on Suomessa pitkällä aikavälillä ollut inflaatiota hieman nopeampaa ja viimeiset vuodet ovat olleet suuri poikkeus tästä trendistä. Hinnat ja palkat ovat kohonneet, mutta asuntojen hinnat ovat polkeneet paikallaan tai laskeneet.

On siis itsestään selvää, että asunnon ostaminen ja kodin vaihtaminen isompaan kannattaa tehdä nyt, koska hintojen noustessa tarvittavan välirahan osuus tulee kasvamaan merkittävästi. Hintojen laskua edelleen odottaville on tilastollisesti merkittävästi suurempi mahdollisuus menettää ainutlaatuinen tilaisuus kuin hyötyä päätöstä lykkäämällä.

Mutta entä myyminen?

Kannattaako asunnon myynti tilanteessa, jossa odotetaan hintojen kääntyvän nousuun? Vastaus on erityisesti kysyttyjen asuntotyyppien kohdalla ehdottomasti kyllä. Viime aikojen kysynnän nousu ja tarjonnan niukkuus on johtanut monissa kohteissa erittäin hyvien myyntihintojen toteutumiseen. Markkinan normalisoituessa ja tarjonnan laajentuessa menetetään monesti mahdollisuus maksimaalisen kysynnän luomiseen.

Markkinoiden periaatteet määrittelevät sen, että kysynnän kasvaessa myös hinnat nousevat.

Miksi käyttää ammattilaista apuna asuntokaupoilla?

Markkinoiden epävarmuus ja kohonneet riskit ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ammattimaisen välityskumppanin valinta on kriittisen tärkeää. Oikean kumppanin avulla luodaan nykyiselle, myytävälle kodille paras mahdollinen kysyntä ja sitä kautta varmistetaan paras mahdollinen markkinahinta. Lisäksi dokumenttien oikeellisuus ja tuki juridisten asioiden ratkaisemiseen on ensiarvoisen tärkeää jälkikäsittelyjen ja epäselvyyksien välttämiseksi.

Hyvä välitysalan asiantuntija auttaa asiakasta luotettavana ja puolueettomana neuvonantajana niin asunnon osto- kuin myyntitilanteessakin. Sinun velvollisuutesi on vaatia välittäjältä ajantasaista osaamista niin myynnin kuin juridistenkin kysymysten osalta. Hyvänä esimerkkinä ovat Suomen laissa kiinteistön kauppaa ja luovutusta koskevat Maakaaren muutokset, jotka tulivat voimaan marraskuun alussa. Hyvä välittäjä tuntee lait ja auttaa välttämään taloudelliset riskit ja varmistaa laadukkaalla toiminnallaan kannaltasi parhaan lopputuloksen.

Yhteenvetona voimme todeta, emme mielipiteenä, vaan faktoihin perustuen, että oikea hetki asuntokaupoille on juuri nyt.